lauantai 6. joulukuuta 2008

Spiraalivaippa.



Tämä vaippa on olut tekeillä jo elokuusta lähtien. :D Leikkasin siis tuolloin kankaat valmiiksi ja sitten se ompeluinnostus vain jostain syystä tyssäsi ja valmiit kankaat hautautui kangaslaatikon pohjalle. No mies oli eilen taas ylläri pylläri yön töissä ja poika oli jo nukkumassa, kun tylsyys yllätti. Kaivelin siinä sitten aikani kuluksi kangaslaatikkoani ja laittelin kankaita järjestykseen ja pinon alta löytyi sitten tämän vaipan ainekset. Eikä kulunut aikaakaan kun valmis vaippa odotteli viimeistelyä olohuoneen pöydällä. :)

Ps. Pyysin joulupukilta saumuria joululahjaksi. Enää 18 päivää ja selviää, että olenko ollut tänä vuonna riittävän kiltti. ;) Joulupukki ja -muori kyllä alustavasti jo lupailivat, että toiveeni saattaa hyvinkin toteutua... En malttaisi odottaa...

Tervetuloa maailmaan-paketti.



Hyvän ystäväni sisko saa helmikuussa toisen lapsensa ja ystäväni tilasi hänelle tällaisen tervetuliaispaketin. Mukaan lähtee siis pul-pesu/vaippapussi sekä kaksi S-koon taskuvaippaa ja kaksi M-koon taskuvaippaa. Lisäksi tähän settiin menee mukaan pari meille pieneksi jäänyttä sisävaippaa sekä ystäväni tekemät villavaippahousut.

Oli ihana ommella ihan noita pienimpiä vaippoja. <3 Sitä alkoi melkein toivoa, että josko meillekin jossain vaiheessa saataisiin ihan oma vastasyntynyt kestopeppu... No aika näyttää... ;)