perjantai 25. heinäkuuta 2008

Housuvaippaviritelmä vol. 2.



No ei tuo nyt vieläkään ole ihan sellainen kuin mitä läksin hakemaan, mutta huomattavasti parempi kuin se aiempi viritys! Tämäkin on himpun liian iso meidän pojalle, mutta menee varmasti myöhemmin kyllä päälle. Sanoisinko että kokoluokkaa 10 kg --> just passeli. Istuvuus vaikutti ensikokeilulla ihan hyvältä ja nää oli oikeasti tosi helppo laittaa päälle. Sen kun pujotti vaan jalat aukkoihin ja nykäisi päälle.

Vielä ihan pieni fiksaus tuohon kokoon ja kaavan malli alkaa olemaan melko passeli! Hienoa!

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Liekkivaippa ja autovaippa.






Sivutarrallisia taskuvaippoja, joissa toisessa autot-pul ja ruohonvihreä coolmax ja toisessa liekki-pul ja oranssia coolmaxia. Ihana herkulliset väriyhdistelmät!

Piirtelin siis sivutarrallisen taskuvaipan kaavaa hieman uusiksi ja päätin sitten samantien surauttaa uusista kankaista pari koekappaletta. Kokeeksi ompelin näihin taskuihin kuminauhan myös tuohon eteen lisäämään istuvuutta. Tarkoitushan oli siis saada enemmän housuvaippamallisia vaippoja aikaiseksi ja ihan hyvinhän nuo sitten onnistuvatkin. Nämä saa puettua jopa päälle samaan tapaan kuin housuvaipat tarrojen ollessa kiinni. Vielä pientä fiksaamista tuossa kaavassa pituuden suhteen ja sen jälkeen toivottavasti vaipat istuvat pojan päälle kuin nenä päähän. Ainakin siis taas hetkeksi kunnes tuo taapero taas päättää pyöristyä jostain kohdasta ja laihtua jostain kohdasta. Taitaa tää kestovaippailu olla sellaista jatkuvaa täydellisen vaipan metsästystä kun vaippojen käyttäjän muuttaa vartalon muotoaan jatkuvasti. :D

Mietiskelin muuten tuota kaavaa pyöritellessä, että tällä kaavalla saisi varmaan ihan näpsäkästi ommeltua ihan sellaisen pikkarimallisen vaipankin, kun ompelisi vaan nuo sivut kiinni toisiinsa ja lisäisi hieman joustoa johonkin kohtaan. Täytyy joskus paremmalla ajalla kokeilla ihan käytönnössä! :)

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Älkää vaan kertoko mun aviomiehelle...


... että tilasin nämä kaikki ihanuudet vaippakäyttöön.

Tässä sen taas näkee. Vannomatta paras. Tein nimittäin itselleni ja aviomiehelleni pyhän lupauksen, että en tilaa meille enää yhtään lisää vaippakankaita ennen kuin KAIKKI vanhat kankaat on käytetty. Ja meillä ei todellakaan ole enää edes niin kovin suuri tarve uusille vaipoille...

Mutta, mutta... napsusormeni pääsi yllättämään pahemman kerran kun erehdyin selailemaan Myllymuksujen ja Sampsukan poistolaareja. Mun oli vaan pakko pelastaa ja tilata nämä kangasparat pois pyörimästä sieltä ostoskorista. Ja oikeasti loppusummakaan ei ollut mikään järisyttävän iso.

Mitä kaikkea postilaatikkooni sitten tupsahtikaan: Myllymuksuilta auto-, tähdet- ja pääkallopulia puolen metrin pätkät, kaikki ns. kakkoslaatua, jossa joku pieni mitätön painotuhru YHDESSÄ kohtaa puolen metrin pätkällä. Lisäksi keltaista polyestermokkaa ja keltaraidallista joustofroteeta, molemmat pakanloppuja. Ja kokeeksi tuli napsutettua myös kuivaliinaneulosta, kun en ole sitä koskaan aiemmin vielä käyttänyt.

Sampsukan löytykorista napsuikin sitten aivan ihanaa 1 mil liekkipulia jämäpala (50 x 98 cm, josta saa ainakin kaksi vaippaa) sinistä spiraalipulia vaippapalan verran (tämäkin ns. II-laatua, jossa painojäljessä ihan pientä tuhrua), laminoitua trikoota vaippapalan verran (ei ollut ihan täysimittainen 50x50, joten siksi alennuksessa), ihanaa raidallista joustofroteeta myös iso jämäpala (50 x 108 cm) sekä tietenkin tarjouksessa olleita ihanan värikkäistä coolmaxeja...

Sormet syyhyää innosta päästä ompelemaan näistä ihanuuksista oikein kunnon herkkuvaippoja! Tekisi melkein mieli laittaa poika ennen aikojaan yöunille, että äiti pääsisi jo ompelukoneen ääreen... :P

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Kallovaippa ja pinkkipalloinen taskuvaippa.

Tällaisia tällä kertaa:




Sivukiinnitteinen taskuvaippa. Tuttua ja turvallista kallo-pulia ja valkoista mikrofleeceä. Kaavana käytetty Sokkopöllöltä saamaani sivutarralliset vaipan kaavaa. Tein yhden vaipan ystäväni pojalle tällä kaavalla ja ystäväni tykästyi vaipan malliin. Istui kuulemma heidän poikansa päälle enemmän kuin hyvin ja niinpä hän tilasi toisen samanlaisen vaippahyllyä koristamaan. :)




Tämä setti tehty kestoilun juuri aloittaneelle prinsessalle. Ihana saada uusia äitejä mukaan kestoilun kiehtovaan maailmaan! Ystäväni käännytystyön tuloksena tämä tulokas halusi teetättää minulla parit vaipat, toki ensin testattiin parilla tekemälläni vaipalla istuvuutta ja kestoilua noin yleensä ja taisi se kestokärpänen puraista sitten ihan kunnolla. Lisätilausta odotellessa... ;)

Tässä siis laminoitua pinkkipallo trikoota ja sisällä valkoista mikrofleeceä. Lisäksi tein vaipan mukaan taittoimut froteesta sekä bambuhamppucollegesta. :)

sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Puuha Pete taskuvaippa.





Useasti olen ihaillut muiden tekemiä vaippoja, joihin on tussilla tai jollain muulla piirretty kuvia ja tekstiä. Yksi tussilla tehty nimikkovaippa meiltä hyllystä löytyykin, joten nyt päätin kokeilla sitten jotain muuta.

Kankaina oranssia 2 mil USA pulia ja mustaa coolmaxia. Puuha Peten kuva kaivettu jostain internetin kätköistä ja piirretty lävitse ohuella permanent tussilla. Kokemuksen syvä rintaääni tiesi muistuttaa, että kangastussilla piirretyt kuvat eivät kestäneet 60 asteen pesua, keittopesusta nyt puhumattakaan, joten siksi permanent tussi. Poika kävi sen verran häiritsemässä äidin piirtelyä, että vanhingossa tuli sohaistua ihan pieni piste ohi Puuha Peten, mutta eipä tuo onneksi liiemmin haittaa. Katsotaan miten tämä viritelmä kestää pesua, jos kuva ei pahemmin haalistu niin näitähän voisi tehdä muutamat lisää, toki jollakin eri hahmolla. :)

lauantai 12. heinäkuuta 2008

Tunnustus









Säännöt:

1. Voittaja saa laittaa logon blogiinsa
2. Linkitä siihen blogiin josta sait sen
3. Nimeä vähintään 7 blogia sen saajaksi
4. Laita noiden blogien linkit sivullesi
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajaksi

Sain Sokkopöllöltä tunnustusta. Kiitos siitä! <3

Melko haasteelliselta tuntui listata 7 parhainta blogia, kun en käy aktiivisesti kurkkimassa kun ihan muutaman blogin kuulumisia. Mutta tässä nyt sitten listattuna sellaiset blogit, jotka ovat tavalla tai toisella mua ihastuttaneet ja joiden kuulumisia käyn aina silloin tällöin lukemassa. :)

1. Ihanat hahtuvat
2. Kukkopilli
3. Villa Kiana
4. Eemilin verstas
5. Pastanjauhantaa
6. Vatsankasvatusta

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Metsänvihreä taskuvaippa.



Tilasin aikoja sitten Myllymuksuilta halpaa 2 mil USA pulia. Onhan tuo vähän jäykempää kuin 1 mil tai br pul, mutta ei musta haittaa käytössä yhtään. Saanpahan tehtyä edullisia vaippoja pojalle. :) Tässä sivutarrallinen pul-tasku, jossa metsänvihreää 2 mil pulia ja mustaa coolmaxia. Ihan näppärä vaippa pojalle käyttöön esim. hoitopäiviksi. :)